Palosuojatussa eli ns. S-laadun EPS-eristeessä käytettävän palonsuoja-aine HBCD:n valmistusta ja käyttöä on päätetty rajoittaa kansainvälisesti Tukholman sopimuksella. Sopimus sallii kyseisen aineen käytön vielä 5 – 10 vuoden ajan, mutta EPS-teollisuus tulee siirtymään korvaavan palosuoja-aineen käyttöön huomattavasti nopeammalla aikataululla.
HBCD ei vapaudu eristelevyistä niiden käytön aikana eikä palosuojattujen eristeiden työstön tai murskaamisen ole osoitettu aiheuttavan vaaraa ihmiselle.
Valtaosa myytävästä EPS-eristeestä on palosuojaamatonta. Eriste on palosuojaamaton, jos sen tuotenimikkeessä ei esiinny lisämerkintää S.
Suomen Geoteknillisen yhdistyksen Pohjanvahvistuspäivien aiheena oli kevennerakentaminen. Syracusen yliopiston professori Dawit Negussey esitteli EPS-materiaalin ominaisuuksia ja käyttäytymistä kevennerakentamisessa. Norjan tiehallinnon Kristian Aunaas puolestaan esitteli EPSin käyttöä Norjassa. Sillä onkin pitkät perinteet, sillä ensimmäinen EPS-kevenne tehtiin jo 1972. Norjalaisilla on myös erinomaisia kokemuksia EPSin kierrättämisestä.
Negussey
Aunaas